tiistai 17. marraskuuta 2015

Kirkonkylän kokkikerhon terveiset! :)

Kirkonkylän kokkikerho 9.11.2015

                       
  Kirkonkylän kokkikerho kokoontuu maanantaisin klo. 15.30-17.30 Kontiolahden koulun kotitalousluokassa. Keittiöissä pyörii useimmiten 12 kerholaista ja kaksi ohjaajaa. 

Kerhossa opettelemme leipomista, ruoanlaittoa ja pienten välipalojen tekoa sekä yleisiä ruokailuun ja ruoanlaittoon liittyviä taitoja, kuten pöydän kattamista.  Jokaisella kerhokerralla teemme jotakin syötävää ja tottakai myös syömme ne. Ruoat pyrimme valmistamaan mahdollisimman tuoreista raaka-aineista ja välttelemme viimeiseen asti einestä sekä valmiiksi pilkottua. Pyrimme siis tekemään mahdollisimman paljon itse. Ruoanlaiton lisäksi kerhossa opettelemme myös siivoamaan ja tiskaamaan, sillä siisteyshän on puoli ruokaa!

Tällä kerhokerralla kokkailimme lihapulla-nakkivartaita ja hedelmäsmoothieta. Lihapullat teimme alusta alkaen itse ja smoothieta tehdessä opettelimme pilkkomaan, sekä tunnistamaan erilaisia hedelmiä. 

Lopuksi vielä kerholaisten omia kommentteja kerhokerrasta ja yleisesti kerhostamme:

- Olen tykännyt melkein kaikista ruuista kerhon aikana, sanoo Tiia.
- Lihapullat oli hyviä, Emilia kuvailee.
- Oli kiva tehdä ruokia!(Aada)
- Smoothie oli tosi hyvää ja täällä on tosi kivaa.(Emilia)
- Leipominen on kivaa!(Emma)



Syksyisin terveisin kirkonkylän kokkikerholaiset sekä ohjaajat Inka ja Maija :)

Käytössämme on kaksi hyvin varusteltua pienkeittiötä ja yhteinen, iso ruokapöytä

Juho paistaa sipulia; vaikka vähän taisi itkettääkin
Tytöt maustavat lihapullataikinaa
Hyvältä näyttää :)

Kädet taikinassa
Valmiina uuniin!










Nam!


Kattaus valmiina

Joko syödään?

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

.content-inner { padding: 0; }